perjantai 8. joulukuuta 2017

Miten hevonen opetetaan hyppäämään?


Ajattelin aloittaa tälläisen uuden ''postaussarjan'' hevosten koulutukseen liittyen. Yritän miettiä aina aihe kerrallaan, kuinka olen jonkun asian hevosilleni tai vieraileville ratsuille opettanut ja olenko onnistunut siinä, vaiko en.

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että en ole todellakaan mikään ammattilainen tai edes lähelläkään oikeaa ratsuttajaa. Olen täysi amatööri ja nykyään ennemminkin tätiratsastaja, kun hevosen kouluttaja. Silti koen, että minulla saattaa olla muutamia hyviä ajatuksia ja vinkkejä jaettavaksi, minkä vuoksi tämäkin postaus sai alkunsa.


Omien hevosteni kanssa aloitan aina irtohypyttämällä niitä. Irtohypyttäessä näen kuinka ne suhtautuvat esteisiin ja miltä niiden hyppy näyttää. Innostuuko hevonen nähdessään esteitä vai pelkääkö se niitä? Haluaako se lisätä vauhtia ja hyppää suunnilleen esteiden läpi vai onko se äärimmäisen varovainen? On ehdottoman tärkeää huomioida myös, onko hevosella itsellään ''esteälyä'', eli suomeksi sanottuna osaako se arvioida etäisyyksiä esteille ollenkaan. Enemmän innokas kuin älykäs hevonen roiskii miten sattuu ja joskus ehkä hyppää esteen sekaankin. Äärimmäisen varovainen hevonen haluaa päästä aina hyvään ponnistuspaikkaan ja sille sattuu harvoin virheitä, mutta saattaa kieltää enemmän kuin yli-innokas hevonen. On myös tärkeä huomioida kuinka hevonen korjaa virheensä, eli esimerkiksi puomin putoamisen. Hyppääkö se seuraavan kerran varovaisemmin, yhtä välinpitämättömästi vai jättääkö se kenties hyppäämättä? Irtohypytyksen havainnot ovat tärkeitä, mutta eivät tietenkään kerro koko totuutta, sillä hevonen voi käyttäytyä täysin eri tavalla ratsastaja selässään.

Hyppääminen ratsastajan kanssa kannattaa aloittaa jostain sellaisesta tehtävästä, mitä ollaan harjoiteltu jo maastakäsin. Minä olen itse aloittanut lähes poikkeuksetta pienellä ristikolla, jonka edessä on maapuomi. Puomin ja ristikon väliin olen hevosesta riippuen jättänyt 2,5-3,5 metriä. Kun sopiva este on pystytetty ja hevonen verrytelty, ei auta kuin ottaa reipasta ravia ja suunnistaa hevosen turpa tolppien väliin. Tässä vaiheessa ammattilainen tietää mitä tekee, mutta amatöörinä minä otan hevosta harjasta kiinni ja uskottelen itselleni, että Jeesus pitää kyllä huolen omistaan.




Ensimmäisten hyppyjen jälkeen homma (yleensä) helpottuu. Ihan alussa hyppyjä ei kannata ottaa kuin muutama kerrallaan ja lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen, sekä mielummin tietenkin liian ajoissa, kuin liian myöhään. Minun mielestäni on järkevämpää hypätä vaikka joka päivä pari pientä estettä, kuin hypätä nuorella tai muuten vain kokemattomalla hevosella yhden päivän aikana kymmeniä hyppyjä.

Kun apupuomin kautta ristikon hyppääminen alkaa tulla tutuksi, voidaan vaatimustasoa lisätä hieman. Tähän koulutusvaiheeseen mielestäni paras tehtävä on lisätä parin laukka-askeleen päähän ristikosta toinen este ja lähestyä ristikolle edelleen ravissa. Ristikon päällä laukka nousee monesti luonnostaan, mutta jos ei nouse niin hevosta voi auttaa vähän maiskuttamalla, käyttämällä pohkeita tai vaikka nostamalla estettä hieman. Kun laukka nousee ristikon päällä ja etäisyys seuraavalle esteelle on ennalta mitattu, on sekä ratsastajalle, että hevoselle helppo lähestyä ja keskittyä vain hyppäämiseen. Jos hevonen kiemurtelee, voi esteeseen tehdä puomeista ''johteet'' mitkä ohjaavat hevosta paremmin esteelle.


Laukasta lähestyminen onkin sitten oma juttunsa. Nuoren hevosen kanssa askeleen pidentäminen ja lyhentäminen on yleensä haasteellista, joten se kannattaa ottaa huomioon laukasta hypättäessä. Koen kuitenkin järkeväksi ratkaisuksi ottaa hyppäämisen mukaan treeneihin heti koulutukseen alkuvaiheessa, vaikka monet ovat tästä varmasti eri mieltä. Minusta hevonen on silloin valmis hyppäämään pieniä esteitä ratsastajan kanssa, kun se on oppinut kantamaan ratsastajaa pelottomasti jokaisessa askellajissa ja sitä on irtohypytetty muutamia kertoja. Monet odottavat hyppäämisen aloittamista aika kauan ja tekevät siitä muutenkin hevoselle vähän liian ''suuren numeron'', vaikka loppujen lopuksi kyseessä on hevosille täysin luonnollinen asia. Tietenkin mitä nuorempi ja kokemattomampi hevonen on kyseessä, tarvitsee se varsinkin laukassa hypätessä kokeneen ratsastajan.


Aina ei kuitenkaan mene niin kuin strömsössä ja joskus siinä vain käy niin, että hevonen pysähtyy esteen eteen eli kieltäytyy hyppäämästä. Siinä vaiheessa on huokaistava syvään ja muistettava se fakta, että hevosta ei voi pakottaa hyppäämään. Mikäli tässä vaiheessa otat raipan kauniiseen käteen ja alat mättämään ratsuasi persuksille, ei se todennäköisesti pian hyppää enää ollenkaan (siis ilman sitä lyömistä ja ilman, että se hyppää pelätäkseen sinua). Hevosta rankaisemista tärkeämpää on miettiä mistä pysähtyminen johtui. Pelkäsikö hevonen? Ratsastinko sen itse esteelle huonosti? Onkohan se kipeä jostain?

Mikäli hevonen pelkää, tulee sinun tehdä enemmän töitä totuttaaksesi sitä erilaisiin esteisiin ja muihin kummituksiin maastakäsin ja ihan pienten esteiden avulla. Kannattaa muistaa, ettei hevonen voi tietää syökö vesimatto sitä ennen kuin sinä olet sen kaikessa rauhassa sille kertonut. Mikäli menet lyömään pelkäävää hevosta, se pelkää todennäköisesti seuraavalla kerralla kahta kauheammin. Joskus pelkkä esteen edessä seisoskelu ja siihen tutustuminen auttavat hevosta ymmärtämään, ettei siinä ole mitään pelättävää.

Joillakin ihmisillä on hassu ajatus hevosen kieltelyyn liittyen. Minuakin on joskus ohjeistettu, että hevosen pää vain tulee nostaa pystyyn ja puskea sitä kohti estettä niin, ettei se ehtisi tuijottaa. Varmasti monissa tilanteissa ihan toimiva ajatus, mutta pitkällä tähtäimellä aika heikko tekniikka. Minusta järkevämpää on opettaa hevoselle alusta asti, ettei mikään esteen alla oleva tee sille pahaa ja se voi huoletta hypätä turvallisesti kaiken mitä ratsastaja pyytää. Yksikään minun kouluttama hevonen ei ole koskaan oppinut kieltelemään, sillä olen ottanut erikoisesteitä mukaan aikaisessa vaiheessa jo irtohypytyksen tai vaikka juoksutusliinan kanssa hypytyksen merkeissä. Hevosten kanssa ei sovi oikoa, eikä niiltä voi vaatia äkisti liikoja. Mitä huolellisemmin perustyön jaksaa tehdä, sitä varmempi hyppääjä hevosesta tulee.



Esteelle lähestyminen on sitten oma taiteen lajinsa. Esteen edessä tapahtuvaa viimeistelyä tärkeämpää on ratsastaa hyvä kaarre ja edetä sopivassa laukassa estettä kohti. Hevosta ei saa usuttaa liikaa, muttei myöskään jarrutella tarpeettomasti. Laukan on oltava ponnekasta ja eteenpäinpyrkivää, mutta kuitenkin sellaista jossa hevoselle jää vähän tilaa katsoa estettä ja arvioida lähestymistä. Ratsastajan tehtävä on auttaa hevosta tulemaan esteelle niin, että hyppääminen olisi sille mahdollisimman helppoa. Loppujen lopuksi jää kuitenkin hevosen päätettäväksi, hyppääkö se estettä vai ei. Kevyt kannustaminen ja pieni rohkaisu ei ole pahitteeksi, mutta pakottaaa ei saa. Onnistuneiden suoritusten jälkeen hevosta on aina kehuttava, jotta se rohkaistuu entisestään.

Lisään alle pari videota Fionan viimeisimmistä hyppytreeneistä vuokraajan kanssa. Videoiden avulla voin näyttää konkreettisemmin mitä tarkoitan. Ensimmäisessä videossa Fionalle ja ratsastajalle sattuu virhe, jonka seurauksena se hyppää esteen läpi ja kompuroi sen jälkeen. Tilanne ratkaistiin sillä, että otin okserista takapuomin pois ja pyysin ratsastajaa lähestymään uudelleen. Käskin pitää ponin vain suorana kohti estettä yhtään sitä paineistamatta vain katsoakseen, miten poni päättää ratkaista tilanteen. Mikäli Fionaa oltaisiin tässä tilanteessa alettu usuttamaan kohti estettä, olisi se saattanut pelätä ratsastajan äkisti muuttuvia apuja ja kieltäytyä hyppäämästä. Nyt se ratsastettiin esteelle yhtä normaalisti kuin aina ennenkin ja sille annettiin mahdollisuus valita itse aikooko se hypätä, vai jättää hyppäämättä. Este nostettiin vielä kerran okseriksi ja sen hypättyään poni saikin aloittaa loppuverryttelemään.




Lopuksi haluan painottaa vielä kerran sitä, että hyppäämisen on oltava sekä ratsastajalle, että hevoselle mukavaa. Esteiden tulee olla tarpeeksi matalia ja tehtävien tarpeeksi helppoja, että hyppääminen säilyy mielekkäänä. Kun sekä ratsastajan, että hevosen kokemus karttuu, esteiden nostaminen ja tehtävien vaikeuttaminen on helppoa. Kun perustyö on tehty rauhassa ja hevonen ymmärtää mitä siltä halutaan, se kehittyy usein nopeastikin ja loppujen lopuksi korkeus ei ole ongelma. Liian äkisti korkeiksi nostetut esteet epävarmalle hevoselle tappavat sen innon hyppäämiseen ja kyllästynyt hevonen on vaikeaa saada kiinnostumaan hyppäämisestä enää uudelleen. 

Fiona on mainio esimerkki siitä, millainen hevonen voi parhaillaan olla. Esteen sekaan hypättyäänkään se ei menetä uskoaan tai säikähdä, vaan on valmiina yrittämään uudelleen yhtä suurella innolla kuin aiemmin. Lisään tähän vielä yhden videon, mistä tulee minulle hyvä mieli. Hevonen lähestyy estettä innokkaasti ja nauttii selvästi hyppäämisestä. Koen onnistuneeni ainakin tämän ponin koulutuksessa, sillä se ei todellakaan ole alusta asti nauttinut hyppäämisestä. Sekä irtona, että ratsastajan kanssa ensimmäiset hyppykerrat sujuivat vain ristikon ihmettelyyn ja miettimiseen, voiko siitä mennä yli vai ei. 


Eiköhän tässä ole tarpeeksi luettavaa yhdelle kerralle. Kertokaa ihmeessä omia mietteitänne hyppäämisen suhteen ja voitte kommentoida, kuulostaako minun ajatukseni ihan hölmöiltä. Mikäli kiinnostusta riittää, voin jatkaa tätä postaussarjaa joko hyppäämisen tai ihan minkä tahansa muun aiheen parissa. 

tiistai 5. joulukuuta 2017

Ompun treenikuulumiset


Ompun ilmeestä saattaa päätellä, että kaikki on ihan sieltä ja syvältä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä treenit kulkee tosi hyvin. Ehkä heppa mielummin lomailisi ja söisi kilon porkkanoita päivässä, mutta valitettavasti sitä iloa ei hänelle nyt suoda. Syysloman hän sai klinikalla ja seuraavan kerran lomaillaan ehkä keväällä. Siihen asti on luvassa totista ja välillä vähän vähemmän totista treeniä. Satulan tamma saa selkäänsä tällä hetkellä useamman kerran viikossa ja vieläpä lähes täysin vieraiden ratsastajien toimesta. Olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Toivottavasti vierailevat tähdet pysyvät edes osittain remmissä mukana silloinkun kun aloitan itse taas ratsastamaan. 

Hanna ja Omppu
Pahoittelen, että tällä kertaa saatte tyytyä vain puhelimella otettuihin videoihin ja niistä napattuihin kuvakaappauksiin. En ole kantanut kameraa mukana, sillä vasta tänään sain aikaiseksi kysyä ratsastajilta luvan kuvien ja videoiden julkaisuun. Molemmat hepat ja ratsastajat ovat lähdössä maneesitreeniin torstaina ja jos muistaisin ottaa kameran mukaan niin sieltä voisin sitten kuvailla vähän parempia kuvia ja videoita. 

Tosiaan Omppua on ratsastanut nyt kaksi eri ratsastajaa, eli Hanna ja Minttu. Hanna on ratsastellut pari viikkoa useamman kerran viikossa ja Minttu ratsasti Ompulla kolmatta kertaa nyt sunnuntaina (kaksi aiempaa ratsastuskertaa oli syyskuussa).


Omppuhan on tavallaan vähän haastava ratsastaa, sillä se on hyvin kaavoihin kangistunut hevonen. Omppu on sitä mieltä, että jos joku pyytää jotain asiaa eri tavalla kuin ''oma mamma'', ei se voi olla oikeassa ja reagoi tilanteeseen pukittamalla, jumimalla tai viskomalla päätään. Mikäli käväisen kentällä pyörähtämäsä ja antamassa sille rapsutukset kesken treenin, saattaa nuori ratsun alku kiikuttaa ratsastajan kentältä ulos ilmoittaen selvästi, että minäpä lähden tuon oman ihmisen mukana talliin ja sinä voit jäädä treenailemaan keskenäsi. 

On sanomattakin selvää, että Ompun kanssa tarvitaan hieman rutkasti huumorintajua ja pitkäpinnaisuutta. Vähitellen se kuitenkin alkaa ymmärtämään vieraitakin ratsastajia ja toimii yleensä tosi kivasti. Edelleenkään se ei ole kenenkään muun ratsastustyyliin taipunut, vaan ratsastajien on opeteltava Ompun tavat toimia. Tässä on ollut minullakin iso opetteleminen, sillä Omppu on hyvin erilainen hevonen mihin olen tottunut. Kaikesta huolimatta Omppu osaa olla tosi kivan tuntuinen ratsastaa ja toimiessaan se saakin kaikilta ratsastajilta paljon kehuja. 

Minttu ja Omppu
Hanna ratsastaa Omppua useamman kerran viikossa itsenäisesti ja Minttu satunnaisesti. Pääasiassa Minttu on Fionan vuokraajan, mutta annoin hänelle luvan ratsastaa myös Omppua mikäli haluaa. Hannan ja Mintun lisäksi käyn itse satunnaisesti pyörähtämässä satulassa joko tsekkaamassa miltä heppa tuntuu tai sitten palauttelen heppaa rankemman treenipäivän päätteeksi maastossa. 

Olen ollut tyytyväinen molempien ratsastajien panostukseen. Hanna on jaksanut kärsivällisesti opetella hevosteni sielunelämää ja tehnyt niiden kanssa lyhyessä ajassa paljon töitä, sekä auttanut muutaman kerran tallihommissa antamalla hevosille päiväheinät. Minttu ei ole kauaa käynyt, mutta viimeksi käydessään antoi minulle tosi hyvän fiiliksen. Hän oli ratsastamassa sateessa ja kun kysyin haluaako hän ratsastaa vielä Ompun, märissä vaatteissa oleva nuori ratsastaja lupautui hetkessä kastumaan uudelleen. Ratsastuksen päätteeksi hän kehui hevosta ja kiitti minua neuvoista, mistä minulle tuli tosi hyvä mieli. Lisään tähän alle muutaman videon Mintun ratsastuksesta.




Kaikista parhain mieli minulla on kuitenkin siitä, että molemmat hevoset saavat nyt paljon liikuntaa ja ne vaikuttavat olevan muutenkin tosi hyvässä kunnossa. Liikunta on tehnyt niille hyvää, sillä ne käyttäytyvät siivosti ja vaikuttavat muutenkin tyytyväisiltä. 

Ratsastajien puolesta en tietenkään voi puhua, mutta ainakin minun mielestäni tämä on hyvä diili. Minä tarjoan mahdollisuuden ratsastaa, apuni ja tukeni asiassa kuin asiassa ja ratsastaja saa parhaimmillaan pitkäaikaisen ja monia mahdollisuuksia avaavan yhteistyön. Minä puolestani hyödyn tästä niin, että saan yöni nukuttua paremmin kun tiedän että hevoset saavat tarpeeksi liikuntaa ja silloin kun haluan ratsastaa itse, ei minun tarvitse tapella villihevosen kanssa vaan saan alleni kuuliaisen ja nöyrän ratsun. 


Ompulla riittää vientiä nyt vaikka kuinka paljon, sillä myös ystäväni Saija kysyi saako ottaa Ompun mukaan reilun viikon päästä olevaan Matti Eklundin valmennusviikonloppuun Ratsastuskeskus Lupikselle. Vastasin tietenkin myöntävästi ja niin Omppu lähteekin hyppäämään esteitä hyvän ratsastajan kanssa ammattilaisen silmän alle. Lähden tietenkin itse mukaan, joten kuvia ja videoita sieltäkin on luvassa.

Miltäs teistä näyttää ja kuulostaa? Minusta kaikki on Ompun suhteen juuri nyt paremmin kuin hyvin!



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Mul on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa


Mul on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa.
Juuri kun on kaikki kaunista, joku vetää maton mun alta.
Elämäs kaks vaihtoehtoa; taistelen tai kaadun taistellessa.

Liian monta mielipidettä kertomassa oikeesta ja väärästä
Älä usko kaikkien puheita. Kuuntele, mut tee sun oma valinta.
Oot kaunis, rohkee ja elossa. Tää maailma muuttuu vaan teoilla.

Täytyy antaa kaikkensa jos haluu kylpee onnessa
Taivas ei oo rajana


Olen saanut vastauksia moniin kysymyksiin. Olotila on muuttunut tuskastuneesta levolliseksi ja tulevaisuus piirtyy mieleen terävämmin kuin pitkiin aikoihin. En muista, koska olisin viimeksi ottanut näin paljon omaa aikaa ja oikeasti miettinyt elämääni syvällisemmin. Olen tuumaillut kaikessa rauhassa, ottanut päiväunet ja jatkanut taas miettimistä. 

Jäin pienelle ratsastuslomalle, joka on tehnyt hyvää sekä keholle, että mielelle. Hevosten liikutukset ovat järjestyneet aika kivasti. Muutaman kerran olen itse kiivennyt selkään taskistamaan tilanteen ja ratsastus on ollut erittäin mukavaa kun olen saanut tehdä sen oikeasti ajan kanssa, kaikessa rauhassa ja keskittyneisyydessä. Pitkästä aikaa minulle on tullut sellainen tunne, että ehkä minä osaankin jotain ja pystynkin vielä johonkin. Allani liikkuva rento, aktiivinen ja avuille kuuliainen ratsu on paras vastaus kysymyksiini. Omppukin on käyttäytynyt säännöllisen liikunnan ansiosta tosi siivosti ja pukkilaukkojen sijaan se tarjoili minulle maastossa lauantaina rauhallisen keinuvaa laukkaa lumisessa ylämäessä. 


Hevosharrastuksesta tuli pakkopullaa monesta eri syystä. Epäonnistumisia sateli toinen toistensa perään, enkä mahtanut asialle mitään. Kukaan ei ymmärtänyt miten jollain voikin olla niin huonoa tuuria ja koska vastausta ei löytynyt, päättelivät he vian olleen tietenkin minussa. Muistan lukuisia kommentteja siitä, voiko minulle antaa hevosta koska kuitenkin rikon sen heti. Voitte vain uskoa, kuinka musertava jokainen kommentti oli. Ihmisten epäluulot ja suorat syytökset tekivät kipeää. Ihan niin kuin vaikeaa ei olisi ollut muutenkin. Vaikka itse tiedostin miten asiat oikeasti olivat, ei se helpottanut oloani. 

Otan epäonnistumiset edelleenkin aika raskaasti. Tiedostan, että syyttäviä sormia on ja paljon toki suoriakin syytöksiä. Esimerkiksi Ompun hiekkaongelmat ovat kuulemma saaneet alkunsa siitä, kun en osaa syöttää sitä tarpeeksi. Oli kuulemma vain ajan kysymys, koska hevoseni sairastuu kun aloitan itse sitä hoitamaan. Ketään ei kiinnosta kuunnella tarinaa kokonaaan, sillä tärkein osuus juoruilun kannalta asiasta oltiin jo kuultu. Eläinlääkäri sanoi minulle, että hiekan kerääntyminen on ollut pitkä projekti, eikä ole voinut kerääntyä pelkästään tämän kesän tai syksyn aikana. Tämä fakta menee kuitenkin kuuroille korville, eikä sitä kerrota eteenpäin. 

Tiedän koko ajan, että selän takana minusta puhutaan pahaa ja se ei varmasti lopu ihan hetkessä jos koskaan. Juoruilun vuoksi olen oppinut pelkäämään epäonnistumisia. Mitä useammin epäonnistun, sitä enemmän minusta puhutaan pahaa. Eihän siitä pitäisi tietenkään välittää, mutta en minä omille tunteilleni mitään mahda. Olen tehnyt kaikkeni näiden hevosten eteen ja kun sitä arvostellaan, ei se voi kovin hyvällekään tuntua. Kestän kritiikkiä ja asiasta huomauttamista, mutta kylillä tarinat muuttavat muotoaan ja pian ne ovat jo täysin valheellisia. Ilkeiden juoruilijoiden lisäksi on vielä niitä höperöitä, jotka uskovat automaattisesti kaiken kuulemansa. 


Muut ihmiset ovat asettaneet minulle paineita, mutta eniten olen asettanut niitä itse. Olen yrittänyt liikaa ''olla jotakin'' muiden silmissä ja siinä samassa rennon letkeä harrastaminen on jäänyt vähemmälle. Olen yrittänyt yli oman osaamiseni ja siinä samassa vaatinut hevosiltakin ihan liikaa. Olen pyöritellyt näitä asioita paljon mielessäni ja tajunnut, ettei ole mikään ihme kun kipinä hevosharrastukseen on kadonnut. 

Ompun sairastuessa kauan minussa muhineet murheet ja paineet purkautuivat. Se ei ollut itsessään iso juttu, mutta kuitenkin tarpeeksi iso katkaistakseen kamelin selän. Olen pyöritellyt kaikkea kokemaani ja tekemääni mielessäni. Vähitellen käsittelen jokaisen mieltä painavan asian yksitellen ihan lapsuudestani asti sekä hevosharrastuksen, että muun elämän osalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä ja ''kasvaa aikuiseksi''. Ehkä on minun aikani nyt tajuta, että en voi muuttaa maailmaa tai ihmisiä. Maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita ja jotkut niistä on vain nieltävä. 

Päivä päivältä tulen ehkä rohkeammaksi, uskallan olla oma itseni reippaammin ja pystyn selättämään ilkeät puheet vain naurahtamalla ja unohtamalla koko asian. Tie hyvään ja terveeseen itsetuntoon on pitkä ja kivinen, mutta joskus se on aloitettava. Toivon, että muutaman vuoden päästä voin lukea tämän tekstin hymyillen ja miettien, miten nämäkin murheet ovat selätetty ja hevosharrastus on jatkunut. 


Niin kuin rivien välistä varmaan luittekin, saa hevosharrastus jatkua pienen loman jälkeen. Olen ratsastamatta juuri niin kauan kuin tahdon ja tietenkin liikuttajia hevosille löytyy. Sen jälkeen aloitan vähitellen ja yritän opetella keskittymään vain minuun ja hevosiini. Haukuilta ei tietenkään voi välttyä, mutta ehkä ajan kanssa opin jättämään ne oman arvoonsa. 

Älkääkä vain kuvitelko, että ilkeät hevosihmiset tai hevoset ovat minulle jotenkin suuria murheita. Elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea muutakin, mikä on uuvuttanut minua. Tämä blogi on pyhitetty suurimmaksi osaksi vain hevosasioiden ympärille, enkä haluaisi muutenkaan rikkoa itseni ja läheisteni yksityisyyttä. Vaikutan teksteisssäni ehkä väsyneeltä ja sitä toki olenkin, mutta kaikki ei johdu vain pelkästään hevosista tai siitä että niihin kuluu niin paljon aikaa ja energiaa. 

Ratsastusloman aikana yritän eheytyä ihmisenä muutenkin ja käsitellä monia vanhoja traumoja, mitkä vainoavat minua edelleen. Eikös yksi sanontakin kuulu niin, ettei arvet katoa koskaan mutta vain haavat satuttavat. 


Tavallaan tekisi mieli sulkea tämä sivu ja jättää koko teksti julkaisematta. Haluan kuitenkin tuoda kasvot tälläisillekin murheille, ettei kukaan kuvittele olevansa näiden asioiden kanssa yksin. Eihän näistä mielellään puhu ja onhan tämä vähän noloakin, mutta menköön nyt samaan masennukseen tämäkin julkaisu :D